maanantai 7. heinäkuuta 2008

Unista


Oletetaan, että unet tulevat piilotajunnasta - missä sillä on kollektiiviset rakenteet ja symbolinen tapa ilmaisuun - sekä myös persoonalliset rakenteet.

Mitä unet näyttelevät ihmisen psyykkisessä taloudessa ja elämän kokonaisuudessa.

Unet ovat yksilön psykologisen tekijöiden verkoston osia - Jung on nimittänyt unien jäsennystä - siis, että ne näyttävät seuraavan tiettyä jäsennystä tai hahmoa - individuaatioprosessiksi.

Unien tulkinta merkitsee myös, että unet pitää kirjata ylös ja niitä pitää tarkastella pidemmällä aikavälillä, jotta huomaisi mitä niistä nousee esiin. Useat ihmiset näkevät toistuvasti unta samoista asioista -maisemista - hahmoista- tilanteista tai jostain muusta. Nämä voivat muuttua hitaasti - nopeutua tai hidastua rytmiltään - riippuen asianmukaisesta tulkinnasta asianmukaisen unennäkijän asenteessa - tietoisessa asenteessa. Tietoinen asenne siis vaikuttaa unen näkijän uniin ja niitä on helpompi kirjata ylös ja luoda tarkastelua - analyysiä - jossa sitten voidaan fokusoitua tiettyihin piirteisiin, joita unissa näkyy. Sanotaan, että unet kokonaisuudessaan esittävät ihmisen psyykkisen kasvun prosessia.

Unien tulkinta kannattaa aloittaa pelkästä mielenkiinnosta, koska ne ovat mielenkiintoisia "omassa vapaassa" tahdossaan mutta yhtä todellisia kuin valve elämä ja erottamaton osa ihmistä ja hänen kokonaisvaltaista toimivuuttaan tai toimimattomuuttaan. Unien merkitys on siis levon lisäksi mielenterveydellisesti tärkeää. Koska unet ovat osa luonnollista elämänrytmiä - niihin kannattaa myös suhtautua - ei maagisesti sävyttyneenä - vaan osana tiettyä vaihetta vuorokaudessa ja elämässä ja elämän kokonaisuudessa.

Unien varsinainen tulkinta ei ole siis salamyhkäistä tietoa vaan työtä unien parissa. Erilaisilla esineillä ja asioilla on oma subjektiivinen merkitys unimaailmassa - ja siksi jokainen uni on oma subjektiivinen unensa.

Terapiatyö unien kanssa on mielenkiintoista, koska defenssit eivät estä unien ja unikuvien läpipääsyä. Unien tulkinta on usein pitkällinen terapeuttinen prosessi ja sitä voi käyttää aivan tavallisen terapiatyön lisänä tukemaan työtä, jos se sopii vuorovaikutukseen asiakkaan ja terapeutin välillä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Ray ja Veikkaus


RYN:n peliautomaateissa lukee - "hyvän tahdon pelejä" ja Veikkaus mainostaa suomalainen voittaa aina.

Mitä hyvää mieltä tuo peliautomaatti, joka usein vie vanhuksen viimeisetkin rahat. Mitä hyvää on siinä, että rahaa jaetaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin pelaajien kustannuksella.

Projektirahoitukset, joihin RAY jakaa rahaa, ovat usein surkeita esityksiä ja raha menee aina samoilee rekisteröityneille yhdistyksille, jotka osaavat esittää lukunsa mahdollisimman hyvin. Kokonaan toinen asia on millaisia tuloksia saadaan aikaan, kun tarkoitus ei ratkaise eikä tulos eikä laatu vaan tarkoituksen -tuloksen ja laadun mittaa käyttöaste, jota muovataan ja sorvataan kirjoittamalla kaikki mahdollinen toiminta ylös. Dokumentointi vie puolet varsinaisesta työajasta, joka olisi tarkoitus käyttää siihen mihin rahaa on anottu. Ja on turha puhua valvonnasta -tiedän kyllä mistä puhun. Ymmärrän hyvin järjestelmän tarpeellisuuden ja sen, että se on edesauttanut suomalaista terveydenhuoltoa mutta se miten nyt - en tiedä - eikä ole minun asiani ehdottaa uutta järjestelmää tilalle, sitä varten meillä on eduskunta ja mepit, joiden tulot tosiaan on samat yhdessä kuukaudessa kuin suomalaisen sairaanhoitajan vuodessa - ja mistä työstä. On, on, isot pinot paperia eessä, ja se, jos mikään todistaa jotain aivan muuta kuin toimivaa järjestelmää.

Sosiaali- ja terveysalan terve yksityisyrittäjyys on mahdotonta, koska eräitä yhdistyksiä tuetaan ja kompensoidaan niin ettei vapaata kilpailua voi syntyä. Tämäkö on hyvää tahtoa - tässäkö voittaa jokainen suomalainen.

Pelifirmat ovat sitä suuren varten, että ne jakavat saamistaan tuloista pelaajille voittoina takaisin mahdollisimman suuren potin.

EU ei tuonut suomeen vapaata kilpailua - se on nähty jo monella tasolla - erilaisina siirtymäaikoina ja erivapauksina - " ei suomalaiset osaa käyttäytyä" - jos kerran on yhtenäinen kauppa-alue niin silloin myös säännöstö pitää yhtenäistää ja lopettaa kansalliset erikoisvapauksien myöntämiset - niissä asioissa, jotka eivät koske ilmastollisia ja maantieteellisiä asioita.

Monopoliasemat pitää lakkauttaa kokonaan ja kilpailu avata tai sitten lähdetään pois koko EUsta, jos ei siihen kyetä.

Europarlamentaarikko Marianne Mikko - Virosta,


edustaa neuvostoaikaista kulttuuriperinnettä, jossa sensuurilla oli selkeä poliittinen merkitys ja jonka avulla kyettiin kitkemään epämieluisat asiat pois päiväjärjestyksestä - tässä kuitenkin epäonnituttiin karkeasti.

Siellä missä sananvapautta on rajoitettu ja kirjoja poltettu ei ole koskaan syntynyt mitään hyvää, kuten historia todistaa. Itsesensuuri ei toimi ja kuka ja mikä taho vastaa siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

Toinen seikka on psykologinen- taas tehdään asioista tabuja, joista ei voi keskustella vaan lakaistaan asiat maton alle ja työnnetään pää pensaaseen.

Kuka ylipäätään lukee näitä rasistisia kirjoituksia - luulisin ryhmän olevan kovin pieni. Rasismiin pitää puuttua samalla lainsäädännöllä, kuin valtaväestönkin elämään. Nyt asiassa esiintyy jo selkeitä ylilyöntejä - sosiaalivirkailijoiden ja niiden ihmisten puolelta, jotka pelkäävät tulevansa leimatuksi rasisiteiksi.

On päivänselvää ettei vähemmistöön kuuluminen anna oikeutta eikä erivapauksia muihin nähden ja laki on sama kaikille- yai ainakin sen pitäisi olla.

Menkää käymään esimerkiksi Romaniassa, siellä poliisi vahtii, kun teiltä nyhdetään 10€ kankien lankkauksesta, jota ettet ole itse pyytänyt ja on turha mennä pyytämään virkavallan apua, sitä ei tule, koska se ottaa osingot tuloista. Tätä teettää unionin laajentuminen.

Ei ne mepit pysty asioita oikein hoitamaan, Euroopassa, kun on niin paljon kansallisuuksia ja kansallismielisiä, vaikka saavat kuukaudessa saman palkan kuin suomalainen keskituloinen vuodessa.

Siis ei sensuuria eikä lakia. joutuuhan jo nyt solvaavasta kirjoittelusta vastuuseen - siis se vastaa joka kirjoittaa tai sitten ylläpito, jos ylläpidolla on säännöt ja niitä luetaan mitkä julkaistaan.

Musta tuntuu, että naiset ovat ampuneet överiksi vähän asiassa kuin asiassa ja ottaneet tietyt "hoiva-alat" itselleen, joihin muut eivät sitten saa kajota.

Matkalle päästäkseen on pysähdyttävä...