Naked Truth
...hyvin toimivasta palvelujärjestelmästä - tuli rasite yhteiskunnalle ja kansantaloudelle...silloin alkoi sosiaalinen liukumäki alaspäin...silloin ammattitaitoisesta henkilökunnasta tuli vain kuluerä budjetissa...silloin sosiaalityöntekijät saivat kuulla olevansa vain "musta aukko"...silloin jatkuva ristiriita toiminnan luonteen - perustan - ja ulkopuolisten päättäjien odotusten välillä muuttui kestämättömäksi...silloin saapui työuupumus ja totaalikännääminen...näiden fakkiidioottien toimesta, jota silloin yrittivät soveltaa yritysmaailman sääntöjä ja toimintaa hyvinvointivaltion perustaan...silloin kaatui hyvinvointivaltio ja alkoi ahneiden hamstraaminen ja julkinen puoli säästi itsensä henkihieveriin, josta toipuminen vie sukupolven tai kaksi...
Naked Truth
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
maanantai 26. toukokuuta 2008
Naked Truth naisemansipaatiosta
Naked Truth
...tunnustan, en olisi, jos olisin tiennyt - halunnut suuria...masennuksesta selvittyäni ja syömishäiriöstä...olisin tyytynyt vähempään, saanut tyydytyksen omilla käsillä tekemisestä, lämpimästä kodista, pullan tuoksusta - miksi kaikki kääntyi vaatimukseksi - minullahan piti olla vapaus...-60 luvun feministit pakottivat minut uranaiseksi...haluan vain olla oma itseni - edes joskus, " vain tyhmä kotirouva"...
...tunnustan, en olisi, jos olisin tiennyt - halunnut suuria...masennuksesta selvittyäni ja syömishäiriöstä...olisin tyytynyt vähempään, saanut tyydytyksen omilla käsillä tekemisestä, lämpimästä kodista, pullan tuoksusta - miksi kaikki kääntyi vaatimukseksi - minullahan piti olla vapaus...-60 luvun feministit pakottivat minut uranaiseksi...haluan vain olla oma itseni - edes joskus, " vain tyhmä kotirouva"...
Eilen aamuteeveessä ANOREXIA....
Eilen aamuteeveessä käsiteltiin sinänsä vakavaa aihetta - anorexiaa, johon kuolleisuus sairastuneista on noin 4-6%, riippuen hieman kuinka asiaa tarkastellaan.
Ohjelmasta sai käsityksen, että kaksi ihmistä - psykiatrian erikoislääkäri ja yleislääkäri ovat ne johtavat hoitotahot, jotka sitten potilaan hoitavat.
Ensinnäkin preventiivisessä vaiheessa on perhesuhteiden politiikka - yhteiskunnan arvot yleensä. Laihuuden lisääntyvä ihannointi, johon mallifirmat ja muotisuunnittelu vaikuttavat suurelta osin, voimatta tehdä muka asialle mitään. Tähän, jos johonkin sopisi selvä laki - eli alipainoiset ja ylipituiset mallit eivät saa tehdä töitä ja olla esimerkkinä muille, aivan kuten alaikäiset eivät saa ostaa viinakaan.
Mallitoimistojen on turha pestä käsiään ja esittää voimatonta - tahdottomuus paistaa läpi.
Anorexia on monimuotoinen sairaus, jonka syntyyn on myös paljon tekijöitä. Meillä Suomessa lääkäri kirjoittaa reseptin ja tapaa yleensä psyykenpotilaita silloin, kun nämä ovat sairastuneet, siis myöhässä. Kouluterveydenhuollon alasajo näkyy myös tässä. Kouluterveydenhuolto olisi tärkeä linkki ennaltaehkäisyssä mutta vain yksi osa sitä ja oikea relevantti tieto, joka puuttuu usein myös ns. ammatti - ihmisiltä sekä vuorovaikutuksen heikkous ja empaattisen kontaktikyvyn otto.
Yleisten ja yksityisten ihanteiden makro- ja mikrotasolla ja suhteiden politiikka kokonaisuutena ajaa sairastumaan. Jos tämä sairaus on sisältä päin vielä hyväksytty on sen kehittymistä vaikea huomata. Nykyinen "syömis - lihavuus - laihuus - terveellisyys - liikunta keskustelu on fokusoitunut lähes kaikkeen, ihmissuhteisiin, elämän laatuun, elämän mahdolliseen pituuteen, joka on kaikista absurdein ja toisaalta se paljastaa koko tämän ajattelutavan olevan itsessään sairas - siinä kuolema yritetään välttää. Kuolema ja elämän rajallisuus voidaan voittaa tietyillä säännöksillä ja elämän tavoilla - syyllistetään ihmiset ja varsinkin joku tietty ihmisryhmä, tietämättä mitään metaboliasta ja siitä kuinka ihmiset ovat yksilöllisesti huomattavan erilaisia - mikä onkin ollut siunaus. Nykyinen lihavuus - laihuus keskustelu muistuttaa lähinnä splittausta, jota se osin onkin, koska aina on pelissä myös jonkun etu - ja valta sekä raha. Asiat eivät ole lainkaan mustavalkoisia, vaan on syytä osata lukea koko skaalaa.
On hyvä, että asioihin puututaan, tietyllä tasolla ja kerrotaan asioista joiden arvellaan ja tiedetään vaikuttavan tietyllä tavalla, silloin ihmiselle jää vapaus valita ja silloin hän usein valitsee oikein ja vasatuulisesti. Vastuun antaminen lisää vastuun ottamista, kaikkea ei tarvitse aina kieltää.
Mitä tulee sitten anorexian varsinaiseen hoitoon. Lääkäreiden osuus on ehkä 10%, terapeutin osuus voi olla 20- 30%, moniammatillisen työryhmän osuus 10%, resurssit tietenkin määrittelevät paljon. Potilaan oma osuus on 100%, johon kaikki tämä edellä mainittu hoito ja sen toteuttaminen tähtää. Eli kuten aina - ongelmat ratkaistaan niillä keinoin, joita on käytettävissä ja jotka palvelevat potilaan tarpeita so. jos anorexia palvelee tarpeita paremmin valitaan se, tässä on se dilemma. Potilaan oivalluksesta on kyse. Nämä luvut ovat minun omiani eivätkä perustu mihinkään näyttöön - tarkoitus on selventää, että hoitoon osallistuu useita henkilöitä ja ammattiryhmiä.
Psykiatriahan on usein sekoitus kliinis-lääketieteellis - biologis - psykoanalyyttista psykiatriaa, että se jopa usein kilpailee sekavuudessaan potilaan sairauden kanssa, varsinkin, jos potilastapaamisaikaväli on puolivuotta tai vuosi ja silloinkin uusitaan reseptit.
On turha tehdä vakavasta aiheesta huonoja ohjelmia - ne saavat vain ihmiset hämmennyksiin ja johtavat harhaan väärillä mielikuva-anneillaan. Kysymys ei siis ole "ihmeidentekijöistä" vaan arkisista asioista. Se tarkoittaa sitä, että on syytä lyödä molemmat jalat tiukasti maahan ja todeta: " Tämä on se maa, josta olen lähtöisin, ja tästä maasta ovat lähtöisin myös kanssamatkustajat." Se usein rauhoittaa ja tuo takaisin tähän päivään ja saattaa jopa siten herättää todellisen halun auttaa ja olla läsnä. Läsnäoloa tässä tarvitaan kaikkien taholta - mitä se sitten on - sitä on varmasti jokaisen syytä miettiä tahollaan.
Ohjelmasta sai käsityksen, että kaksi ihmistä - psykiatrian erikoislääkäri ja yleislääkäri ovat ne johtavat hoitotahot, jotka sitten potilaan hoitavat.
Ensinnäkin preventiivisessä vaiheessa on perhesuhteiden politiikka - yhteiskunnan arvot yleensä. Laihuuden lisääntyvä ihannointi, johon mallifirmat ja muotisuunnittelu vaikuttavat suurelta osin, voimatta tehdä muka asialle mitään. Tähän, jos johonkin sopisi selvä laki - eli alipainoiset ja ylipituiset mallit eivät saa tehdä töitä ja olla esimerkkinä muille, aivan kuten alaikäiset eivät saa ostaa viinakaan.
Mallitoimistojen on turha pestä käsiään ja esittää voimatonta - tahdottomuus paistaa läpi.
Anorexia on monimuotoinen sairaus, jonka syntyyn on myös paljon tekijöitä. Meillä Suomessa lääkäri kirjoittaa reseptin ja tapaa yleensä psyykenpotilaita silloin, kun nämä ovat sairastuneet, siis myöhässä. Kouluterveydenhuollon alasajo näkyy myös tässä. Kouluterveydenhuolto olisi tärkeä linkki ennaltaehkäisyssä mutta vain yksi osa sitä ja oikea relevantti tieto, joka puuttuu usein myös ns. ammatti - ihmisiltä sekä vuorovaikutuksen heikkous ja empaattisen kontaktikyvyn otto.
Yleisten ja yksityisten ihanteiden makro- ja mikrotasolla ja suhteiden politiikka kokonaisuutena ajaa sairastumaan. Jos tämä sairaus on sisältä päin vielä hyväksytty on sen kehittymistä vaikea huomata. Nykyinen "syömis - lihavuus - laihuus - terveellisyys - liikunta keskustelu on fokusoitunut lähes kaikkeen, ihmissuhteisiin, elämän laatuun, elämän mahdolliseen pituuteen, joka on kaikista absurdein ja toisaalta se paljastaa koko tämän ajattelutavan olevan itsessään sairas - siinä kuolema yritetään välttää. Kuolema ja elämän rajallisuus voidaan voittaa tietyillä säännöksillä ja elämän tavoilla - syyllistetään ihmiset ja varsinkin joku tietty ihmisryhmä, tietämättä mitään metaboliasta ja siitä kuinka ihmiset ovat yksilöllisesti huomattavan erilaisia - mikä onkin ollut siunaus. Nykyinen lihavuus - laihuus keskustelu muistuttaa lähinnä splittausta, jota se osin onkin, koska aina on pelissä myös jonkun etu - ja valta sekä raha. Asiat eivät ole lainkaan mustavalkoisia, vaan on syytä osata lukea koko skaalaa.
On hyvä, että asioihin puututaan, tietyllä tasolla ja kerrotaan asioista joiden arvellaan ja tiedetään vaikuttavan tietyllä tavalla, silloin ihmiselle jää vapaus valita ja silloin hän usein valitsee oikein ja vasatuulisesti. Vastuun antaminen lisää vastuun ottamista, kaikkea ei tarvitse aina kieltää.
Mitä tulee sitten anorexian varsinaiseen hoitoon. Lääkäreiden osuus on ehkä 10%, terapeutin osuus voi olla 20- 30%, moniammatillisen työryhmän osuus 10%, resurssit tietenkin määrittelevät paljon. Potilaan oma osuus on 100%, johon kaikki tämä edellä mainittu hoito ja sen toteuttaminen tähtää. Eli kuten aina - ongelmat ratkaistaan niillä keinoin, joita on käytettävissä ja jotka palvelevat potilaan tarpeita so. jos anorexia palvelee tarpeita paremmin valitaan se, tässä on se dilemma. Potilaan oivalluksesta on kyse. Nämä luvut ovat minun omiani eivätkä perustu mihinkään näyttöön - tarkoitus on selventää, että hoitoon osallistuu useita henkilöitä ja ammattiryhmiä.
Psykiatriahan on usein sekoitus kliinis-lääketieteellis - biologis - psykoanalyyttista psykiatriaa, että se jopa usein kilpailee sekavuudessaan potilaan sairauden kanssa, varsinkin, jos potilastapaamisaikaväli on puolivuotta tai vuosi ja silloinkin uusitaan reseptit.
On turha tehdä vakavasta aiheesta huonoja ohjelmia - ne saavat vain ihmiset hämmennyksiin ja johtavat harhaan väärillä mielikuva-anneillaan. Kysymys ei siis ole "ihmeidentekijöistä" vaan arkisista asioista. Se tarkoittaa sitä, että on syytä lyödä molemmat jalat tiukasti maahan ja todeta: " Tämä on se maa, josta olen lähtöisin, ja tästä maasta ovat lähtöisin myös kanssamatkustajat." Se usein rauhoittaa ja tuo takaisin tähän päivään ja saattaa jopa siten herättää todellisen halun auttaa ja olla läsnä. Läsnäoloa tässä tarvitaan kaikkien taholta - mitä se sitten on - sitä on varmasti jokaisen syytä miettiä tahollaan.
lauantai 24. toukokuuta 2008
Ajatusten heijastukset
...kuun valaisema meri hävisi,
katsoin ohi kirjaston lukuhuoneeseen.
Näin miehen,
kirja kädessään tai lehti.
kaikki tapahtui silmieni edessä,
mies nauroi.
meri työntyi tajuntaan,
kuvat eivät olleet yhteydessä minkään kanssa...
katsoin ohi kirjaston lukuhuoneeseen.
Näin miehen,
kirja kädessään tai lehti.
kaikki tapahtui silmieni edessä,
mies nauroi.
meri työntyi tajuntaan,
kuvat eivät olleet yhteydessä minkään kanssa...
Kuinka paljon naisen kannattaa uralle uhrata...
Onko järkevää antaa työn määrittää elämänsä? Mitä tämä tarkoittaa?
Jos, työ määrää elämän - mikä on se tunne, joka siitä syntyy. Suomessa on yleisesti ja koko luterilaisessa maailmassa - hyväksyttyä työlle uhrattu aika, vaikka oma itse ja perhe kärsisi.
Tilanteessahan työntekijä on hyväksi käytetty, tämä täyttää kaiken sen merkistön, silti ja ehkä siksi esimerkiksi ne, jotka tekevät pyyteettömästi pitkää päivää saavat kunnian ja kärsimyksen kruunun päähänsä - jopa burn outista on tullut hyväksytty muotisairaus - silloin, kun se ei ole todellinen hermoromahdus.
Työntekijä elää siis ristipaineessa - työn antama sisällöllinen tyydytys vai henkilökohtainen vapaus.
Miten on mahdollista saavuttaa tuloksellisesti ja laadullisesti jotain kestävää, jos joutuu ylittämään itsensä töissä ja joustamaan elämänsä työelämän vaatimusten mukaiseksi, joka sekään ei riitä - vaan epävarmuus työpaikasta kalvaa mieltä. Kohta jo puolet 15-45 vuotiaista naisista syö mieliala-lääkkeitä.
Ei nimittäin riitä, että tekee työnsä mahdollisimman hyvin, on myös huolehdittava itsestään - urheilla - pysyä hoikkana - miellyttää miestä - olla terve - ja nukkua hyvin -> jaksaakseen taas työelämässä.
(Voi täytyy keskeyttää hetkeksi - Formulat alkaa -> ilmaiseksi netistä. Ferrarit siis Monacossa eturiviin. Kyllä tuntuu hyvältä katsoa ilmaiseksi suoraa lähetystä ja vieläpä englanniksi selostettuna, jää pois turha suomiuho.)
Ihanaa...portfolion keruu hallitsee koko elämänaluetta - tavoite -> saada kaikki yhdessä elämässä. Naiset ovat säälittävässä ja toivottomassa asemassa. Omana asiakkaanani olevat ihmiset kertovat usein kuinka naiskollegat tuovat esiin miesvihansa ja ovat silti vallanneet terapia-alan melko hyvin. Kaikki kunnia heille. Enemmän käytännön rohkeutta voisi silti odottaa ja huumoria.
Työssä pitäisi ehtiä, vapaa-aikana, lomalla. Minne? Työholismi on paha sairaus ja hinta tasa-arvosta miesten kanssa työmarkkinoilla. Elämä kutistuu pelkäksi suorittamiseksi. Vanhana on sitten varaa pitää hauskaa...
Tietysti muuttuvia tekijöitä on paljon - ja yksi tekijä on velkataakka, joka on syntynyt ajatuksesta, että tavaralla ja menestymisellä mitataan identiteetti ja omana minänä olemisenoikeus - vapautus ahdistuksesta.
Mikä auttaa sitten tilanteeseen on ehkä - töiden määrän rajaus ja selkiyttäminen, kysymys on suostumisesta - mihin kaikkeen on valmis.
Tehyn lakon aikana kävi selväksi, että vaikka sairaanhoitajan/hoitajan työ on arvostettua ei hänelle kuitenkaan sopisi maksaa kunnon palkkaa - myös toiset työläiset,kuten insinöörit ja muut ekonomit olivat samaa mieltä, tajuamatta itse olevansa kaulaansa myöten duunareita. Puhumattakaan juristeista, joille älyttömät palkkiot ovat itsestään selvyyksiä. Jokainen vähälläkin järjellä varustettu ihminen käsittää, että "herrapelko" on antanut täysin moraalittomat palkkiovaatimukset - ei suinkaan työ tai sen vaativuus.
Seuraava pätee hyvin yksilöihin ja Tehyn lakkoon: "on sankarillista ilmaista vihaa vaikka on suuri vaara tulla hylätyksi - eli kiltti ja säyseä maksaa pienistä resursseista terveydellään. Kuka maksaa enne aikaiset sairaudet - kuolemat - veronmaksajat. Työnantajat viis veisaavat huolenpidosta, eräitä poikkeuksia luukuunottamatta.
Nämä kirjoitukset eivät ole tarkoitettu pilkunnussijoille ja samaa mieltä ei tarvitse olla - nämä ovat henkilökohtaisia huomioita elämästä Suomessa 2008.
Todellinen sankari uskaltaa järkyttää vallitsevia rakenteita. Vaikka otsikossa oli mainittu nainen - koskee tämä yhtä hyvin miehiäkin.
Jos, työ määrää elämän - mikä on se tunne, joka siitä syntyy. Suomessa on yleisesti ja koko luterilaisessa maailmassa - hyväksyttyä työlle uhrattu aika, vaikka oma itse ja perhe kärsisi.
Tilanteessahan työntekijä on hyväksi käytetty, tämä täyttää kaiken sen merkistön, silti ja ehkä siksi esimerkiksi ne, jotka tekevät pyyteettömästi pitkää päivää saavat kunnian ja kärsimyksen kruunun päähänsä - jopa burn outista on tullut hyväksytty muotisairaus - silloin, kun se ei ole todellinen hermoromahdus.
Työntekijä elää siis ristipaineessa - työn antama sisällöllinen tyydytys vai henkilökohtainen vapaus.
Miten on mahdollista saavuttaa tuloksellisesti ja laadullisesti jotain kestävää, jos joutuu ylittämään itsensä töissä ja joustamaan elämänsä työelämän vaatimusten mukaiseksi, joka sekään ei riitä - vaan epävarmuus työpaikasta kalvaa mieltä. Kohta jo puolet 15-45 vuotiaista naisista syö mieliala-lääkkeitä.
Ei nimittäin riitä, että tekee työnsä mahdollisimman hyvin, on myös huolehdittava itsestään - urheilla - pysyä hoikkana - miellyttää miestä - olla terve - ja nukkua hyvin -> jaksaakseen taas työelämässä.
(Voi täytyy keskeyttää hetkeksi - Formulat alkaa -> ilmaiseksi netistä. Ferrarit siis Monacossa eturiviin. Kyllä tuntuu hyvältä katsoa ilmaiseksi suoraa lähetystä ja vieläpä englanniksi selostettuna, jää pois turha suomiuho.)
Ihanaa...portfolion keruu hallitsee koko elämänaluetta - tavoite -> saada kaikki yhdessä elämässä. Naiset ovat säälittävässä ja toivottomassa asemassa. Omana asiakkaanani olevat ihmiset kertovat usein kuinka naiskollegat tuovat esiin miesvihansa ja ovat silti vallanneet terapia-alan melko hyvin. Kaikki kunnia heille. Enemmän käytännön rohkeutta voisi silti odottaa ja huumoria.
Työssä pitäisi ehtiä, vapaa-aikana, lomalla. Minne? Työholismi on paha sairaus ja hinta tasa-arvosta miesten kanssa työmarkkinoilla. Elämä kutistuu pelkäksi suorittamiseksi. Vanhana on sitten varaa pitää hauskaa...
Tietysti muuttuvia tekijöitä on paljon - ja yksi tekijä on velkataakka, joka on syntynyt ajatuksesta, että tavaralla ja menestymisellä mitataan identiteetti ja omana minänä olemisenoikeus - vapautus ahdistuksesta.
Mikä auttaa sitten tilanteeseen on ehkä - töiden määrän rajaus ja selkiyttäminen, kysymys on suostumisesta - mihin kaikkeen on valmis.
Tehyn lakon aikana kävi selväksi, että vaikka sairaanhoitajan/hoitajan työ on arvostettua ei hänelle kuitenkaan sopisi maksaa kunnon palkkaa - myös toiset työläiset,kuten insinöörit ja muut ekonomit olivat samaa mieltä, tajuamatta itse olevansa kaulaansa myöten duunareita. Puhumattakaan juristeista, joille älyttömät palkkiot ovat itsestään selvyyksiä. Jokainen vähälläkin järjellä varustettu ihminen käsittää, että "herrapelko" on antanut täysin moraalittomat palkkiovaatimukset - ei suinkaan työ tai sen vaativuus.
Seuraava pätee hyvin yksilöihin ja Tehyn lakkoon: "on sankarillista ilmaista vihaa vaikka on suuri vaara tulla hylätyksi - eli kiltti ja säyseä maksaa pienistä resursseista terveydellään. Kuka maksaa enne aikaiset sairaudet - kuolemat - veronmaksajat. Työnantajat viis veisaavat huolenpidosta, eräitä poikkeuksia luukuunottamatta.
Nämä kirjoitukset eivät ole tarkoitettu pilkunnussijoille ja samaa mieltä ei tarvitse olla - nämä ovat henkilökohtaisia huomioita elämästä Suomessa 2008.
Todellinen sankari uskaltaa järkyttää vallitsevia rakenteita. Vaikka otsikossa oli mainittu nainen - koskee tämä yhtä hyvin miehiäkin.
perjantai 23. toukokuuta 2008
Sukari ja Ideapark sekä perhearvot
Muutama ajatus Sukarin puheista ja perhearvoista sekä kansanedustajien vaalirahasta, joka pyykki nyt yritetään pestä puhtaaksi nopeilla muutoksilla.
Ideaparkkiin sen enempää puuttumatta - Sukarin ajatus oli se, kuinka yhteinen kauppamatka kulutushelvettiin, on yhteinen positiivinen ja perhettä yhdistävä kokemus. Onko asia näin - vai onko Sukari tahtomattaan heittämässä väärää karttaa ( jujuttamassa arvojaan muille) vai onko hänen oman mielen karttansa todellisuus jo niin harhaanjohtava, että hän uskoo asian olevan näin. Tällaisten vaikutelmien ja omien mielikuvien tuominen esiin ikään kuin totuuksina, on sudenkuoppa, johon en toivoisi kenenkään ajattelematta ensin putoavan. En syytä Sukaria - hän on ilmeisen taitava ja aikaansaava liikemies ja tekee paljon työtä niiden asioiden eteen, jotka ovat hänelle tärkeitä.
"Vaikutelma" siitä, että yhteiset ostosmatkat olisivat perheyhteisöä rakentavia ja yhteisesti sovittuja asioita, on kuitenkin illuusio. Se on rahan ja tavaran uskoa - sekä keinotekoisten elämysten, jotka ovat oikeastaan vastakohta oikeille elämyksille. Koska ei ole elämää halutaan ostaa elämä. Lapsilla on tuskin sananvaltaa siitä menne mennään. Vanhemmathan "kasvattavat" lastaan - tieten - tai tiedostamattaan. Kasvatusta ei sinänsä tarvita, jos suhteet ovat oikeat - rakkaus / vastuu, joka selvyyden vuoksi on myös rajojen asettamista, vaikka lapsi luonnollisesti omassa kasvuprosessissaan vastustaa erilaisin mielenilmauksin.
Lapsen elämysmatka on se, että äidillä ja isällä on pyyteetöntä aikaa lapselle ilman mitään lisävirikkeitä. Perusideologinen ajatus siitä, että raha ja ostamien ovat toimintoja jotka korvaavat aidon yhteyden toiseen ihmiseen, on täydellisen väärä - siinä ei tarvita "kolmatta pyörää". Tätä yhteyttä ei synny kauppakeskuksissa, siellä ei synnytetä rakkautta, josta oma identiteetti saa voimansa ja lopulta kasvaa omaksi minäkseen/sinäkseen.
Oman heikkouden peittämiseksi valitettavasti on nykyvanhemman tehtävä ostosmatkoja ja elämysmatkoja tyydyttääkseen tyhjän mielensä. Rakennetaan ulkokuorta sisäisen heikkouden peittämiseksi. Ongelmahan ei ole mitenkään lasten vaan lasten vanhempien, jotka koettavat täyttää tyhjyyttään mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla ja joka usein johtaa häpeään ja syyllisyyteen, joka vaikuttaa koko perhedynamiikkaan. Tästä kertoo lisääntyvät erotilastot- lasten - ja nuorten pahoinvointi, häiriökäyttäytyminen etc.
Kauppamatka voi olla suuri elämys - mutta se ei ole mikään argumentti, ajatellen perhettä ja sen hyvinvointia. Matka kioskille syömään yhdessä jäätelöä tai retki luontoon, jossa eväät ovat tehty yhdessä kotona omaa tuhat kertaa suuremmat arvot kuin kauppakeskukseen rynnivät lapsiperheet. Surullista on, että tämä kertoo vain pelkän olemisen vaikeudesta ja oman elämän menettämisestä tavaralle ja rahalle, josta kuitenkin viime kädessä kuolemaan tuomittu, kuolema vapauttaa... inhottavan totta mutta ah...niin paradoksaalista. Ei siis olekaan helppoa tietä - kauppakeskuksesta ei saakaan uutta elämää, kuten PC- pelissä...
Menkää kauppakeskukseen, ja katsokaa - montako onnellista lasta siellä näkee. Tavara/ raha yhdistää perheen ohikiitäväksi hetkeksi ja usein törsäämisen jälkeen tulee ansaittu krapula. Kuvitelma ostamisen ja kuluttamisen onnesta on absurdiudessaan jo melko pöyristyttävä ja avaa näkymät nykyiseen juomakulttuuriin ja pahoinvointiin.
Vaaliraha ja tahdon asia
Kansanedustajien vaalirahailmoitusten täyttämättä jättäminen ja asian koetetaan peitteleminen nyt selityksien tulvalla, on mielestäni selvä osoitus taas siitä kuinka kansanedustajat ja eräät muut ryhmät saavat ikään kuin muita enemmän "valtaa" käyttäytyä mielensä mukaan. Mieleeni tulee nyt ensimmäiseksi pääministeri Vanhanen ja Tuija Brax. Tiedän, että tämä on heidän velvollisuutensa ja, että he eivät ole sen enempää syyllisiä tai huonompia tai parempia kuin kukaan muukaan. Vanhanen kärsii jo hieman luottamuspulasta, joka ei ole välttämättä hänen oma vikansa, siksi hänen sanomisiaan syynätään nyt suurennuslasilla - siis ei tuo asia nyt selityksillä parane sinänsä - totta kai nuo muutokset ovat tarpeen mutta tämäkö on vaalilupausten/valheiden lisäksi se ainoa asia missä ollaan epärehellisiä. Hiljakkoin puhuttiin seksuaalisesta ahdistelusta eduskunnassa, Tv -lupa oli muistaakseni jäänyt monelta maksamatta - jalasmökeistä nyt puhumattakaan.
Yleensä ja erikseen on ikävää, kun kadulla kuulee kuinka kansanedustajia herjataan roskajoukoksi ja oman edun tavoittelijoiksi. Onko näin? Eivätkö he sitten edustakaan pienoissuomea - ovatko suomalaiset ahneita oman eduntavoittelijoita. Mielestäni eivät mutta siihen on myös syypäitä niissä, jotka eivät vaivaudu äänestämään, koska se ei vaikuta - ei varmasti vaikuta, jos äänestät tietämättä, ketä ja miksi äänestät tai "olet puolueuskollinen periaatteen mies/nainen" ... ja syynsä on myös median toitotuksella - "nyt saa näyttää" ja "kuluttaa"...mistä tämä kertoo muusta kuin lisääntyvästä pahoinvoinnista ja narsismista, jossa syyllisyyden takaa annetaan lupia ohi ikiaikaisten moraali ja eettisyyden käsitteiden. Haetaan synnille oikeutta - omin luvin ohi Jumalan. Aika paha juttu ja kertoo mielestäni jo paljon siitä kuinka kaiken naamiona toimii - muka "terve mieli"...
Laki muutosta Braxin mukaan tähän vaalirahamuutoslakiin ei saada mutta sairaanhoitajien irtisanomiset estettiin nopeasti sanktioiden uhalla, jopa monien mitä mielikuvituksellisempien rangaistusten muodossa. Tämäkö on tasa-arvoa. EI: Tämä on nyt se "tahdon asia" sairaanhoitajat syyllistettiin työntekijöinä - ammattinsa harjoittajina ja yksilöinä, valtiovallan toimesta.
Mikä on, kun ei luova ja vastuullinen ote kelpaa nyky-yhteiskunnassa, jossa tämä innovatiivisuus olisi erittäin tarpeen. ----tämä "herruusintressien" väkisin läpiajaminen on mahdoton yhtälö ja paha dilemma koko suomalaisessa yrityskulttuurissa. Kitka - vie aina osansa, tämä pitäisi nyt ensimmäiseksi ymmärtää mutta onko ymmärtäjää. Sokeat osakkeenomistajat ovat joukko täysin vastuuttomia oman edunajajia - siksi yritysjohto ja sen palkitseminen miljoonilla ei tuo parasta tulosta, koska johdon ja työtätekevien välille syntyy aina enemmän kitkaa, joka syö tuottavuutta. Jos joku ei käsitä mitä tuo kitka on - niin se on, muutosvastarintaa, kontrollia ( joka vaatii investointeja) ja pahimmillaan se on sitä, kun ihmiseltä viedään hänen illuusionsakin vapaudesta - työnantajasta riippumattomasta ajasta ja eksistentiaalisesta ahdistuksesta.
Miten voi voida hyvin, jos alhaalta ylös saakka kaikki voi huonosti - tai pikemmin eivät kykene tekemään työtä, josta heidän todellinen identiteettinsä saisi tarvitsemansa käyttövoiman. Työn vaihto- ja vertaissuhteiden pitäisi olla siedettävässä suhteessa, jotta tuottava ja mielekäs työ olisi mahdollista.
Pitää miettiä - mikä on se asia - ponnin, joka saa ihmisen tekemään työtä. Miettikää vaikka Väinö Linnan; Täällä Pohjantähden Jussia...eikö se ole oman subjektiuden- itsemääräämisoikeuden, mielivallasta vapautumisen ajatus. Jos niihin ei ole mahdollisuuksia - ei myöskään ole mielekästä odottaa tuloksia - pidemmällä aikavälillä tämä vie kaaokseen ja anarkistisen toiminnan lisääntymiseen.
Palaan vielä edustajien laiminlyönteihin. tämä on ilmeisesti ollut maan tapa - silloin, kun se on ollut mahdollista piilottaa kansalta mutta nyt on tilanne toinen. Ei pidä yrittää jujuttaa kansaa ja pitää sitä tyhmänä - suomalainen ei ehkä heti näytä tunteitaan mutta tarpeen vaatiessa on aika kova-pala. Ja sitten toiseksi toivoisin erityisesti vuorovaikutuksen ja yleissivistyksen näkyvyyttä edustajissa muutenkin kuin kielitaitona.
Tähän lopuksi - toivoisin, että lasten vanhempien ei tarvitsisi antaa "vaikutelmia" vaan he eläisivät synergisessä rakkaussuhteessa, joka antaa lapsille parhaan mahdollisen turvan ja turvaa terveen identiteetin, joka on oma ja ei ole lokeroitavissa. Leikkikää vaikka pikkukivillä- tehkää se yhdessä, siinä on tuhat kertaa enemmän itua. Silti voitte tehdä kauppamatkoja yhdessä, jos lapsi haluaa lähteä mukaan - eikä sitten huuda siellä kauppakeskuksessa täyttä kurkkua tyytymättömyyttään, kun ei saa sitä ja tätä.
Ideaparkkiin sen enempää puuttumatta - Sukarin ajatus oli se, kuinka yhteinen kauppamatka kulutushelvettiin, on yhteinen positiivinen ja perhettä yhdistävä kokemus. Onko asia näin - vai onko Sukari tahtomattaan heittämässä väärää karttaa ( jujuttamassa arvojaan muille) vai onko hänen oman mielen karttansa todellisuus jo niin harhaanjohtava, että hän uskoo asian olevan näin. Tällaisten vaikutelmien ja omien mielikuvien tuominen esiin ikään kuin totuuksina, on sudenkuoppa, johon en toivoisi kenenkään ajattelematta ensin putoavan. En syytä Sukaria - hän on ilmeisen taitava ja aikaansaava liikemies ja tekee paljon työtä niiden asioiden eteen, jotka ovat hänelle tärkeitä.
"Vaikutelma" siitä, että yhteiset ostosmatkat olisivat perheyhteisöä rakentavia ja yhteisesti sovittuja asioita, on kuitenkin illuusio. Se on rahan ja tavaran uskoa - sekä keinotekoisten elämysten, jotka ovat oikeastaan vastakohta oikeille elämyksille. Koska ei ole elämää halutaan ostaa elämä. Lapsilla on tuskin sananvaltaa siitä menne mennään. Vanhemmathan "kasvattavat" lastaan - tieten - tai tiedostamattaan. Kasvatusta ei sinänsä tarvita, jos suhteet ovat oikeat - rakkaus / vastuu, joka selvyyden vuoksi on myös rajojen asettamista, vaikka lapsi luonnollisesti omassa kasvuprosessissaan vastustaa erilaisin mielenilmauksin.
Lapsen elämysmatka on se, että äidillä ja isällä on pyyteetöntä aikaa lapselle ilman mitään lisävirikkeitä. Perusideologinen ajatus siitä, että raha ja ostamien ovat toimintoja jotka korvaavat aidon yhteyden toiseen ihmiseen, on täydellisen väärä - siinä ei tarvita "kolmatta pyörää". Tätä yhteyttä ei synny kauppakeskuksissa, siellä ei synnytetä rakkautta, josta oma identiteetti saa voimansa ja lopulta kasvaa omaksi minäkseen/sinäkseen.
Oman heikkouden peittämiseksi valitettavasti on nykyvanhemman tehtävä ostosmatkoja ja elämysmatkoja tyydyttääkseen tyhjän mielensä. Rakennetaan ulkokuorta sisäisen heikkouden peittämiseksi. Ongelmahan ei ole mitenkään lasten vaan lasten vanhempien, jotka koettavat täyttää tyhjyyttään mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla ja joka usein johtaa häpeään ja syyllisyyteen, joka vaikuttaa koko perhedynamiikkaan. Tästä kertoo lisääntyvät erotilastot- lasten - ja nuorten pahoinvointi, häiriökäyttäytyminen etc.
Kauppamatka voi olla suuri elämys - mutta se ei ole mikään argumentti, ajatellen perhettä ja sen hyvinvointia. Matka kioskille syömään yhdessä jäätelöä tai retki luontoon, jossa eväät ovat tehty yhdessä kotona omaa tuhat kertaa suuremmat arvot kuin kauppakeskukseen rynnivät lapsiperheet. Surullista on, että tämä kertoo vain pelkän olemisen vaikeudesta ja oman elämän menettämisestä tavaralle ja rahalle, josta kuitenkin viime kädessä kuolemaan tuomittu, kuolema vapauttaa... inhottavan totta mutta ah...niin paradoksaalista. Ei siis olekaan helppoa tietä - kauppakeskuksesta ei saakaan uutta elämää, kuten PC- pelissä...
Menkää kauppakeskukseen, ja katsokaa - montako onnellista lasta siellä näkee. Tavara/ raha yhdistää perheen ohikiitäväksi hetkeksi ja usein törsäämisen jälkeen tulee ansaittu krapula. Kuvitelma ostamisen ja kuluttamisen onnesta on absurdiudessaan jo melko pöyristyttävä ja avaa näkymät nykyiseen juomakulttuuriin ja pahoinvointiin.
Vaaliraha ja tahdon asia
Kansanedustajien vaalirahailmoitusten täyttämättä jättäminen ja asian koetetaan peitteleminen nyt selityksien tulvalla, on mielestäni selvä osoitus taas siitä kuinka kansanedustajat ja eräät muut ryhmät saavat ikään kuin muita enemmän "valtaa" käyttäytyä mielensä mukaan. Mieleeni tulee nyt ensimmäiseksi pääministeri Vanhanen ja Tuija Brax. Tiedän, että tämä on heidän velvollisuutensa ja, että he eivät ole sen enempää syyllisiä tai huonompia tai parempia kuin kukaan muukaan. Vanhanen kärsii jo hieman luottamuspulasta, joka ei ole välttämättä hänen oma vikansa, siksi hänen sanomisiaan syynätään nyt suurennuslasilla - siis ei tuo asia nyt selityksillä parane sinänsä - totta kai nuo muutokset ovat tarpeen mutta tämäkö on vaalilupausten/valheiden lisäksi se ainoa asia missä ollaan epärehellisiä. Hiljakkoin puhuttiin seksuaalisesta ahdistelusta eduskunnassa, Tv -lupa oli muistaakseni jäänyt monelta maksamatta - jalasmökeistä nyt puhumattakaan.
Yleensä ja erikseen on ikävää, kun kadulla kuulee kuinka kansanedustajia herjataan roskajoukoksi ja oman edun tavoittelijoiksi. Onko näin? Eivätkö he sitten edustakaan pienoissuomea - ovatko suomalaiset ahneita oman eduntavoittelijoita. Mielestäni eivät mutta siihen on myös syypäitä niissä, jotka eivät vaivaudu äänestämään, koska se ei vaikuta - ei varmasti vaikuta, jos äänestät tietämättä, ketä ja miksi äänestät tai "olet puolueuskollinen periaatteen mies/nainen" ... ja syynsä on myös median toitotuksella - "nyt saa näyttää" ja "kuluttaa"...mistä tämä kertoo muusta kuin lisääntyvästä pahoinvoinnista ja narsismista, jossa syyllisyyden takaa annetaan lupia ohi ikiaikaisten moraali ja eettisyyden käsitteiden. Haetaan synnille oikeutta - omin luvin ohi Jumalan. Aika paha juttu ja kertoo mielestäni jo paljon siitä kuinka kaiken naamiona toimii - muka "terve mieli"...
Laki muutosta Braxin mukaan tähän vaalirahamuutoslakiin ei saada mutta sairaanhoitajien irtisanomiset estettiin nopeasti sanktioiden uhalla, jopa monien mitä mielikuvituksellisempien rangaistusten muodossa. Tämäkö on tasa-arvoa. EI: Tämä on nyt se "tahdon asia" sairaanhoitajat syyllistettiin työntekijöinä - ammattinsa harjoittajina ja yksilöinä, valtiovallan toimesta.
Mikä on, kun ei luova ja vastuullinen ote kelpaa nyky-yhteiskunnassa, jossa tämä innovatiivisuus olisi erittäin tarpeen. ----tämä "herruusintressien" väkisin läpiajaminen on mahdoton yhtälö ja paha dilemma koko suomalaisessa yrityskulttuurissa. Kitka - vie aina osansa, tämä pitäisi nyt ensimmäiseksi ymmärtää mutta onko ymmärtäjää. Sokeat osakkeenomistajat ovat joukko täysin vastuuttomia oman edunajajia - siksi yritysjohto ja sen palkitseminen miljoonilla ei tuo parasta tulosta, koska johdon ja työtätekevien välille syntyy aina enemmän kitkaa, joka syö tuottavuutta. Jos joku ei käsitä mitä tuo kitka on - niin se on, muutosvastarintaa, kontrollia ( joka vaatii investointeja) ja pahimmillaan se on sitä, kun ihmiseltä viedään hänen illuusionsakin vapaudesta - työnantajasta riippumattomasta ajasta ja eksistentiaalisesta ahdistuksesta.
Miten voi voida hyvin, jos alhaalta ylös saakka kaikki voi huonosti - tai pikemmin eivät kykene tekemään työtä, josta heidän todellinen identiteettinsä saisi tarvitsemansa käyttövoiman. Työn vaihto- ja vertaissuhteiden pitäisi olla siedettävässä suhteessa, jotta tuottava ja mielekäs työ olisi mahdollista.
Pitää miettiä - mikä on se asia - ponnin, joka saa ihmisen tekemään työtä. Miettikää vaikka Väinö Linnan; Täällä Pohjantähden Jussia...eikö se ole oman subjektiuden- itsemääräämisoikeuden, mielivallasta vapautumisen ajatus. Jos niihin ei ole mahdollisuuksia - ei myöskään ole mielekästä odottaa tuloksia - pidemmällä aikavälillä tämä vie kaaokseen ja anarkistisen toiminnan lisääntymiseen.
Palaan vielä edustajien laiminlyönteihin. tämä on ilmeisesti ollut maan tapa - silloin, kun se on ollut mahdollista piilottaa kansalta mutta nyt on tilanne toinen. Ei pidä yrittää jujuttaa kansaa ja pitää sitä tyhmänä - suomalainen ei ehkä heti näytä tunteitaan mutta tarpeen vaatiessa on aika kova-pala. Ja sitten toiseksi toivoisin erityisesti vuorovaikutuksen ja yleissivistyksen näkyvyyttä edustajissa muutenkin kuin kielitaitona.
Tähän lopuksi - toivoisin, että lasten vanhempien ei tarvitsisi antaa "vaikutelmia" vaan he eläisivät synergisessä rakkaussuhteessa, joka antaa lapsille parhaan mahdollisen turvan ja turvaa terveen identiteetin, joka on oma ja ei ole lokeroitavissa. Leikkikää vaikka pikkukivillä- tehkää se yhdessä, siinä on tuhat kertaa enemmän itua. Silti voitte tehdä kauppamatkoja yhdessä, jos lapsi haluaa lähteä mukaan - eikä sitten huuda siellä kauppakeskuksessa täyttä kurkkua tyytymättömyyttään, kun ei saa sitä ja tätä.
perjantai 16. toukokuuta 2008
Rappion tulemisen odotus
Rappion tulemisen odotus
Rappion tulemisen odotusLahoavat hirsiseinät itkevät
ja vesi valuu raoista.
Kuin kyyneleet`
Nurkissa kukkivat turkoosit homeruusut, poimittaviksi.
katoissa kirkuvat reiät, kuin tyhjät suut.
Ja portaiden risanruskeat aukot kurkkivat.
Täällä levittää viittaansa rappio.
Näen tämän talon kuolevan ja se on minunkin kuolemani.
Täällä lehahtaa lentoon levoton ajatus
loputtomasta yksinäisyydestä.
torstai 15. toukokuuta 2008
Toinen
Kevätkesällä oli lähtö, nimrodin veljen luokse maalle, Nimrod ja poika. viina oli kuluttanut Nimrodia koko matkan, sitä oli koko ruskea kapsäkillinen, joten riitti siitä tuliaisiksikin viedä ja oli sillä ottajia.
Pojalle paha mieli oli tullut kyynelinä, salaa valunut pitkin poskia, kasvot kireinä kestänyt matkan. Nimrod oli ryypännyt ja mesonut Lepolan osuuskunnista ja muista maanhankintakysymyksistä ja välillä se muisteli höyrymammaa: En mine mitä maito anna, menkä sinne Elanto flicka". Sitten faija nauroi käheäää viinan poltanutta naurua niin, että räkä roiskui suupielestä ja aina se roiskui vasemmasta suupielestä ja suu oli kummallisesti vinosti virneessä. Se oli siitä hauskaa, kun se mamselli oli ollut juovuksissa päivät pääksytykseen. Perkele, rakenettiin tie Fredriksbergiin! Sitä Nimrod mölisi ja mumisi vähän ennen vajoamista viinanhuuruiseen raskaaseen tiedottomuuteen. Sen hengityksestä lähti etova ja tuttu lemu. Poika tiesi, että maalla isä rauhottuisi ja lähtisi hänen kanssaan kalaan, veneellä, tervatulla soutuveneellä. Ja kaiken lisäksi hän tiesi, että se olisi selvinpäin, kärsittyään ensin hiljaisen kohmelon, ollen liiankin asiallinen ja hiljainen, suorastaan koominen kaikessa siinä asiallisuudessaan ja pikkutarkuudessaan, niin kuin aina olisi sellainen tai niin kuin se kuuluisi jotenkin normaaliin Nimrodiin, kaikki muu oli jotain muuta. Viinat ja muut tuliaiset se jakoi hetimiten pois eikä itse enää pulloon koskenut, ei vaikka kuinka ja kuka olisi tyrkyttänyt. ihmeteltiin ja kummasteltiin sitä, mutta faija ei paskaakaan välittänyt, se teki mielensä mukaan, kuten jokseenkin aina. Jotain siinä oli sellaista turvallista, sen omissa toimissa ja päättäväisyydessä vaikka olikin armoton juoppo mutta se ei ollut kuitenkaan kenenkään vietävissä, teki just` niin kuin sitä itseään huvitti, vaikka toisaalta näki, että selvinpäin olo kulutti sen sisintä, kun sen piti olla niin kunnollinen, ihan kuin se nyt olisi ollut sitten sitä normaalia.
Veljet, ne vanhemmat veljet olivat töissä, muuraamassa tai harjoittelemassa, töissä kumminkin olivat, aina painamassa duunia, jos sitä työtä vaan oli.
Tämä oli hänen tietämättään hänen viimeinen kesänsä poikasena. Pokko-poikasena, niin kuin faija häntä usein nimitteli. Pienenä pokko poikana, nulikkana, pentuna, skidinsnadina. Adagio; hyvästejä heittämään.
Onki olalla, selkä kasteista pihanurmea vasten loikoili poika, väliin putosi koivunlehdeltä aamukaste kasvoille pisarana, siihen se napsahti kuin nalli pojan pehmeälle iholle, iho odotti jo toista. Poika käänsi posken ja taas napsahti.
Varhainen kesäkuun kuulas aamu aukeni auvoisena ja hiljaisena niin, että korvista otti. Nimrod lompsi ohi ja hän lähti perään. Lähtivät peräkanaa kulkemaan talon nurkalta lähtevää rantaan vievää polkua. Polku luikerteli harmaana pihan poikki monien askelten kuluttamana ja vietti siitä alas pellolle. Näky aukesi usvaisena ja kehossa vapisi vilunväristyksiä. Ei se johtunut kylmästä, ne väristykset tulivat jostain syvältä, sielusta. Mentiin isän kanssa - niin... mennä ja olla isän kanssa, olla isän poika, tunne oli vahva, ehkä liiankin vahva mutta jotain siinä oli, kuin harmaa silkki olisilevitetty päälle. Hän haki isän hyväksyntää, rakkautta ja halusi olla isän oma - pokko. Kyynel herahti silmäkulmaan ja valui poskelle, josta kieli sen lipaisi, suolaisen, yksinäisen. Tuli paha olo, jonnekin syvälle, jotain oli rikki. Sielun haavaa ei huomaa, ei pientä ei suurempaa, ison kylläkin, jos se on tarpeeksi suuri. Se haava ei ollut suuri mutta hänen mielensä tavoittamattomissa. Siellä jossain mielessä, syvällä oleva vako, kuoppa tai kolo, sijaiten kuin keskellä päätä tai pään sisusta. Välillä se päästeli ikään kuin pisaran verta, silloin tällöin niin kuin kyyneleen. Ei ottanut parantuakseen, eihän sitä edes nähnyt eikä tiennyt, tajunnut tai älynnyt tajuta, miten sen olisi voinut - adagio. Se oli osa häntä ja hänen persoonaansa
Pojalle paha mieli oli tullut kyynelinä, salaa valunut pitkin poskia, kasvot kireinä kestänyt matkan. Nimrod oli ryypännyt ja mesonut Lepolan osuuskunnista ja muista maanhankintakysymyksistä ja välillä se muisteli höyrymammaa: En mine mitä maito anna, menkä sinne Elanto flicka". Sitten faija nauroi käheäää viinan poltanutta naurua niin, että räkä roiskui suupielestä ja aina se roiskui vasemmasta suupielestä ja suu oli kummallisesti vinosti virneessä. Se oli siitä hauskaa, kun se mamselli oli ollut juovuksissa päivät pääksytykseen. Perkele, rakenettiin tie Fredriksbergiin! Sitä Nimrod mölisi ja mumisi vähän ennen vajoamista viinanhuuruiseen raskaaseen tiedottomuuteen. Sen hengityksestä lähti etova ja tuttu lemu. Poika tiesi, että maalla isä rauhottuisi ja lähtisi hänen kanssaan kalaan, veneellä, tervatulla soutuveneellä. Ja kaiken lisäksi hän tiesi, että se olisi selvinpäin, kärsittyään ensin hiljaisen kohmelon, ollen liiankin asiallinen ja hiljainen, suorastaan koominen kaikessa siinä asiallisuudessaan ja pikkutarkuudessaan, niin kuin aina olisi sellainen tai niin kuin se kuuluisi jotenkin normaaliin Nimrodiin, kaikki muu oli jotain muuta. Viinat ja muut tuliaiset se jakoi hetimiten pois eikä itse enää pulloon koskenut, ei vaikka kuinka ja kuka olisi tyrkyttänyt. ihmeteltiin ja kummasteltiin sitä, mutta faija ei paskaakaan välittänyt, se teki mielensä mukaan, kuten jokseenkin aina. Jotain siinä oli sellaista turvallista, sen omissa toimissa ja päättäväisyydessä vaikka olikin armoton juoppo mutta se ei ollut kuitenkaan kenenkään vietävissä, teki just` niin kuin sitä itseään huvitti, vaikka toisaalta näki, että selvinpäin olo kulutti sen sisintä, kun sen piti olla niin kunnollinen, ihan kuin se nyt olisi ollut sitten sitä normaalia.
Veljet, ne vanhemmat veljet olivat töissä, muuraamassa tai harjoittelemassa, töissä kumminkin olivat, aina painamassa duunia, jos sitä työtä vaan oli.
Tämä oli hänen tietämättään hänen viimeinen kesänsä poikasena. Pokko-poikasena, niin kuin faija häntä usein nimitteli. Pienenä pokko poikana, nulikkana, pentuna, skidinsnadina. Adagio; hyvästejä heittämään.
Onki olalla, selkä kasteista pihanurmea vasten loikoili poika, väliin putosi koivunlehdeltä aamukaste kasvoille pisarana, siihen se napsahti kuin nalli pojan pehmeälle iholle, iho odotti jo toista. Poika käänsi posken ja taas napsahti.
Varhainen kesäkuun kuulas aamu aukeni auvoisena ja hiljaisena niin, että korvista otti. Nimrod lompsi ohi ja hän lähti perään. Lähtivät peräkanaa kulkemaan talon nurkalta lähtevää rantaan vievää polkua. Polku luikerteli harmaana pihan poikki monien askelten kuluttamana ja vietti siitä alas pellolle. Näky aukesi usvaisena ja kehossa vapisi vilunväristyksiä. Ei se johtunut kylmästä, ne väristykset tulivat jostain syvältä, sielusta. Mentiin isän kanssa - niin... mennä ja olla isän kanssa, olla isän poika, tunne oli vahva, ehkä liiankin vahva mutta jotain siinä oli, kuin harmaa silkki olisilevitetty päälle. Hän haki isän hyväksyntää, rakkautta ja halusi olla isän oma - pokko. Kyynel herahti silmäkulmaan ja valui poskelle, josta kieli sen lipaisi, suolaisen, yksinäisen. Tuli paha olo, jonnekin syvälle, jotain oli rikki. Sielun haavaa ei huomaa, ei pientä ei suurempaa, ison kylläkin, jos se on tarpeeksi suuri. Se haava ei ollut suuri mutta hänen mielensä tavoittamattomissa. Siellä jossain mielessä, syvällä oleva vako, kuoppa tai kolo, sijaiten kuin keskellä päätä tai pään sisusta. Välillä se päästeli ikään kuin pisaran verta, silloin tällöin niin kuin kyyneleen. Ei ottanut parantuakseen, eihän sitä edes nähnyt eikä tiennyt, tajunnut tai älynnyt tajuta, miten sen olisi voinut - adagio. Se oli osa häntä ja hänen persoonaansa
Kartta
Muutamia perusoletuksia
Ihmisen mielikuvat ja todellisuus ovat eri asioita. Subjektiivisesti tunteet ja mielikuvat ovat totta mutta KARTTA ja MAASTO voivat olla erilaisia.
Jokaisella ihmisellä on siis oma yksilöllinen karttansa todellisuudesta. Ihmiset toimivat omien maailmaa koskevien havaintojensa - karttojensa ja niiden tuottaman merkityksen perusteella. On aivan eri asia - mitä maailma todella on. Voidaan sanoa, yleensä ei elämä (maasto) eikä todellisuus rajoita ihmistä, eikä toisaalta anna mahdollisuuksia. Oma karttaamme todellisuudesta ja VALINTAMME ja nimenomaan se millaisia valintoja pidämme karttamme ( mielikuviemme ) mukaan mahdollisena.
Kenen kartta vastaa sitten todellisuutta.
Ei kenekään ihmisen kartta ole "todellisempi" tai "todempi" kuin jokin toinen.
Mistä syntyy hyvä suhde?
Hyvä suhde syntyy, kun kohdataan toinen hänen omassa maailmassaan - kunnioitetaan toisen ihmisen maailmankuvaa ja VIESTITÄÄN sen mukaan.
(Joustavuus - empatia)
kaikella kokemuksella on rakenne. Mitä tapahtuu, kun rakennetta muutetaan? Yleensä, kun muutetaan rakennetta, kokemus muuttuu samalla. Ts. löydetään kokemuksesta uusia puolia positiivisia vahvuuksia - voimavaroja jne.
Mikä on viestin merkitys ja sen tulkinta?
Viestin merkitys toiselle ihmiselle on sen herättämä reaktio riippumatta viestijän tarkoituksesta. HUOMAA...viestin takana oleva tarkoitus ei ole sen merkitys, sillä merkityksen määrittää vastaanottaja, ei lähettäjä.
Olisiko tässä jotain ainesta esimiehille ja työhyvinvoinnille - http://www.suwantokuha.com/
Jokaisella ihmisellä on voima varat toisin sanoen - muuttumisen eväät ovat olemassa, vaikka sitä ei itse tietäisikään.
Jos yksikin ihminen voi tehdä jotakin - voivat muut oppia tekemään samoin. Tämä on joskus tärkeää, jos muutoksella haetaan lisää innovaatiota ja energiaa tai halutaan päästä sellaisista toimista, jotka kuluttavat energiaa ja lopulta johtavat uupumiseen ja välinpitämättömyyteen, joka ei voi olla kenenkään etu. Silti näin usein toimitaan. Koska ei tiedetä parempia tapoja toimia tai toimitaan väärän kartan mukaan, näin viedään lokaan - yhteistyö ja energisuus ja sitä kautta kannattavuus.
Ihminen tekee aina parhaat valinnat niillä resursseilla joita hänellä on milestään käytettävissään. Vaikka valinnat olisivat kuinka hulluja tahansa on se paras valinta? ...mitä henkilö voi sillä hetkellä tehdä oman karttansa perusteella. Jos tarjotaan parempi mahdollisuus hän todennäköisesti ottaa sen käyttöönsä.
Mieti seuraavia...
Jokainen reagointi - jokainen käyttäytyminen voi palvella VOIMAVARANA. asiaa kannattaa todella miettiä, sillä tuon voimavaran siirtäminen johonkin tuottavaan voi saada ihmeitä aikaan.
Henkilö ei ole sama asia kuin henkilö? jokaisen käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus - palikoita pitää olla tarpeeksi monta, jotta syntyy valinnanvaraa...
Se jolla on eniten joustavuutta, onnistuu parhaiten? Remember - kommunikaatiossa ei ole epäonnistumisia - vain palautetta.
Ihmettele aina arkipäiväisiä asioita ja ole niitä kohtaan utelias ja kokeilunhaluinen. ole joustava ja valmis uusiin ratkaisumalleihin. Positiivisuus kääntää negativisetkin asiat positiivisiksi - kokeile!
Ole siis voimavarakeskeinen - mitä se on? siitä puhutaan paljon.
Voimavarakeskeisyys on on löytää asioiden positiiviset merkitykset ja uskoa omaan muutoskykyyn, olla siis voimavarakeskeinen.
Oikeastaan kaikki on oikein pyrkimyksissämme kohti positiivista tavoitetta.
Minän itsetorjunta...
...usein minän on eheyden vuoksi ja säilyttämiseksi turvauduttava torjuntaan silläkin uhalla, että torjunta - torjuttu halu rajoittaa itsemääräämisen aluetta sisältäpäin...
Koskenlaskijaa
Eräs päivä
Jonakin päivänä on
on kaikki palaava mieleen.
Se tietty hautajaispäivä,
jolloin enkelit lensivät tästä kappelista,
kuin surun teatterista, vapaina.
Niiden persoonattomien,
kirjavien kukkalaitteiden imelyys,
ne ovat heitetty taivaalle kukkimaan
jäisiksi kimpuiksi.
Siellä ei ole sinulle tilaa mennä.
Hukuttavat kyyneleet on kuivattava,
vaikka kylmyys nousee sisään
ja suru tekee tunnottomaksi.
Taakse jäivät kaikki rakkauden illat kanssasi,
jolloin valui sade
ja me,
repien irti katot ja ihon.
Nyt on kaikki niin laulavaa,
korvia repivää kuiskausta,
mikään ei tullut helpommaksi ymmärtää kun lähdit,
kaiken teit vaikeammaksi hyväksyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
