Kysymys poissaoloista ei

ole yksinkertainen. On otettava huomioon ihmisten väliset erot - jokainen on oma yksilönsä taipumuksineen. On ravintotekijöitä ja altistumista mm. lastentarhat - so .paikat, jossa on paljon ihmisiä -> siellä liikkuu paljon pöpöjä.

Työpaikkailmapiiri on eräs vaikuttava tekijä samoin työn mielekkyys ja työn vaihtoarvo eli se mitä työstä saa. Sosiaali - ja terveysalalla ei kiitosta heru millään ja työntekijä tuntee itsensä arvottomaksi pakertajaksi. Ruokatunteja ei ehditä pitää, syödään huonosti - omia eväitä. Jatkuva resurssipula vie työstä mielenkiinnon ja herkistää ja altistaa sairauksille ja poissaoloille.

Sitten on ne, jotka tulevat sairaana töihin niittämään kiitosta ja tartuttamaan kaikki toisetkin. Entä miten on, kun antibiootteja ei enää saisi määräillä vaan taudit hoidetaan levolla - sairasaika pidentyy muutamalla päivällä. Entä mahdolliset jälkitaudit, kuten sydänlihaksen tulehdus, joka on vienyt monen terveeksi itsensä tuntevan mullan alle.

Jo se, että epäillään aina joitain laiskoiksi kertoo surkeasta vuorovaikutusasenteesta - tämä on se dilemma -> äärimmäisen huono työilmapiiri. Työnohjaajana ja terapeuttina asia on kirkastunut varsin selkeästi. Laatua ilman tarvittavia resursseja oli ajatuksena jo kuollut silti höylätään resursseja pienemmäksi ja kasvatetaan lapsiryhmiä päiväkodeissa.

Työnantajien pikkupomoista olisi päästävä eroon tai ainakin tuollaisesta asenteesta, joka kertoo selvää kieltä asiantuntemattomuudesta mitä tulee suhteessa työhön ja työhyvinvointiin yksilö ja ryhmätasolla. Kun asia on niin, että ne maisterin paperit eivät tee työtä vaan tarvitaan osaamista, jota ei kirjoista löydy.

Kaikenkaikkiaan on surkeaa, että tulos tutkimuksesta on tämän suuntainen, se kertoo paljon sisäisestä rakenteesta ja mielikuvista , jotka vääristävät asiat niin, että siitä kärsii kaikki. Kun resurssit ei riitä aletaan kutsua toisia lintsareiksi - häpeällistä.

Kvartaalitahti kroonikkotyössä ei ole onnistunut. Hoivatyöntekijät ovat ehkä voineet ennakoida ne kliseet, joita joutamiskielessä on mutta he eivät ole voineet ennakoida toimintansa puitteita. TS. IHISET EIVÄT VOI TEHDÄ TYÖTÄ SILLÄOSAAMISEN TASOLLA MIHIN HEIDÄT ON KOULUTETTU. Johdossa olevien lääkäreiden aika menee supistusten suunnitteluun, he ovat siis poissa hoitotyöstä täysin. Jos kokoajan mietitään mistä otetaan pois on seurauksena sairastuminen, edes joku asia joka voi pelastaa yksilön ja auttaa tätä jatkamaan.

Sosiaali- ja terveysalan ja eräiden järjestöjen johto ja keskijohto on täysin ammattitaidotonta mitä tulee ihmisten välisiin suhteisiin ja tuottavan ja laadullisen työn tekemiseen. Koko sosiaali- ja terveyalan kenttä on omituista tempoilua, josta kukaan ei saa henkistä ravintoa.