perjantai 30. toukokuuta 2008

Rikka Vanhasen ja hallituksen rokassa

Vaalirahoituksesta on sukeutunut melkoinen sotku ja väärinkäsitysten sekamelska - missä nyt katsotaan tahtojen temmellyskentällä - kenen kantti kestää. Suomen kansalaisten kustannuksella tietenkin.

Tämä ei ole mikään väittelykilpailu. Ei oikeisto eikä vasemmisto kysymys. Luottamuspulasta on kysymys - kansalaiset eivät luota demokraattiseen järjestelmäämme - lunta tulee tupaan joka raosta.

Kysymys on jatkuvista pienistä tapahtumista - kategorisesti on vaalien jälkeen tullut ilmi asioita, jotka ovat nakertaneet hallitusta. Ei Vanhanen tai kukaan muukaan ole mitenkään tähän yksin syypää. Hänen asemansa on kuitenkin tasavallan pääministerinä "vastuullisin"

Vanhasen ja koko hallituspuolueiden lanseeraamat perhearvot ovat saaneet kolauksen jo Vanhasen erosta ja "ajautumisesta" naisseikkailuihin, jota hän ei vanhana "perhemiehenä" osannut pelata oikein - vaan media pommitti laivan upoksiin. Vanhasella on täysi oikeus täyteen yksityiselämään mutta seisominen kansakunnan kaapin päällä on näkyvä paikka, joten kommenttia varmasti tulee.

Eräs asia oli Kataisen vaalia edeltävät puheet ja lupaukset, jotka koettiin valehteluksi ja äänien kalastukseksi, oliko asia näin vai ei, sillä ei ole merkitystä.

Hieman opetan; viestin merkitys on se millaisena sen vastaanottaja kokee, siinä ei viestittäjän tarkoitus tule koskaan pyhittämään tätä subjektiivista tosiasiaa.

Ei ole siis kysymys oikeistosta tai vasemmistosta - on kysymys luottamuksesta ja se on mennyt- paitsi niiltä, jotka ovat myyneet sielunsa jonkun aatteen puolesta - tämä menee Vihreille - ennen kaikkea.

Asetelma alkaa olla jo todella absurdi. Kiitos hyvästä työstä ja näkemiin.

Ei kommentteja:


Matkalle päästäkseen on pysähdyttävä...